Toholampi-Lestijärven tuulipuiston hankealue sijaitsee Toholammin ja Lestijärven kuntien alueella, noin 8 kilometriä Toholammin keskustasta kaakkoon ja noin 7 kilometriä Lestijärven kirkonkylästä luoteeseen. Hankkeesta on toteutettu YVA-menettely vuosina 2013–2016. Nyt vireillä oleva hanke koskee tuulivoimaloiden kokonaiskorkeuden ja maksimitehon korottamista sekä hankkeen sähkönsiirtoa.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:
Tuulipuiston sisäinen sähkönsiirto hoidetaan maakaapelein ja kahdella tuulipuiston sisäisellä sähköasemalla. Lestijärven alueen 9 voimalaa liitettäisiin etelän suuntaan uuteen Lestijärven koontiasemaan. Toholammin puoli (40 voimalaa) liitettäisiin Fingridin Uusnivalan sähköasemalle (Nivala) tai Länsi-Toholammin tuulipuistoalueen kautta Lestijärven koontiasemalle.
Ohjelma liitteineen on kokonaisuudessaan julkaistuna osoitteessa www.ymparisto.fi/toholampilestijarventuulipuistoYVA
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Lestijärven kunnalta lausuntoa Toholampi-Lestijärven tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 18.2.2021 mennessä.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus toteaa, että Lestijärven kunnalla ei ole huomautettavaa/lausuttavaa Toholampi-Lestijärven tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.