88§ LUPA KOLMEN OSA-AIKAISEN KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAN PALKKAAMISEEN
Valmistelija Niko Aihio
Lestin koululla on työskennelyt kolme osa-aikaista koulunkäynninohjaajaa lukuvuonna 2020-2021. Kevään 2021 aikana on kartoitettu oppilas lähtöisesti koulunkäynninohjaaja tarvetta lukuvuodelle 21-22. Kartoituksen perusteella, ensisyksynä esi- ja perusopetuksessa oppilaiden tuen tarve on 122-124 h/vk.
Tarveperusta: kahdelle oppilaalle on järjestettävä henkilökohtainen koulun käynninohjaaja, ala- ja yläkoulun puolella on molemmissa näiden lisäksi yhden ryhmäavustajan tarve. Toinen henkilökohtaisen ohjaajan tarve voidaan täyttää nykyisestä henkilöstöresurssista.
Perusopetuksen rehtori:
Sivistyslautakunta pyytää kunnanhallitukselta luvan täyttää kolme osa-aikaista koulunkäynninohjaajan tehtävää lukuvuodelle 2021-2022 määrärahojen puitteissa.
Heidi Torkkelin työsuhdetta jatketaan lukuvuodelle 2021-2022. Mikäli kunnanhallitus myöntää luvan Torkkelin sopimus muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi.
Mikäli kunnanhallitus myöntää täyttämisluvan, kahden koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä laitetaan avoimeen hakuun ja Tiina Pollarin sopimusta jatketaan.
Sivistyslautakunta:
Hyväksyttiin.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.