Kunnalla on etuosto-oikeus kunnan alueella sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Kunta voi kuitenkin käyttää etuostoa vain maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.
Etuosto-oikeutta ei ole, jos myyty kiinteistö tai myydyt kiinteistöt käsittävät 5000 m2 tai sitä vähemmän. Maankäyttö- ja rakennuslain 110 §:n tarkoittamalla kehittämisalueella voidaan etuostoa käyttää myös alle 5.000 m2:n, mikäli siitä on päätetty sanotun lain 112 §:n tarkoittamalla tavalla.
Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana samojen osapuolien välillä samassa kunnassa tehdyt kaupat sekä samojen osapuolten yli puoliksi omistamien yhteisöjen välillä tehdyt luovutukset otetaan huomioon pinta-alaa laskettaessa samoin kolmannen kautta samalta myyjältä samalle ostajalle siirtyneet kaupat (EOL 5.2 §). Säännöksen perusteella etuosto-oikeus ei kuitenkaan ulotu aikaisempaan kauppaan, vaan etuosto-oikeus koskee vain myöhempää kauppaa, joka ei yksinään pinta-alarajoituksen vuoksi olisi ollut muutoin etuostoon oikeuttava.
Kunnalla ei ole etuosto-oikeutta aviopuolisoiden välisissä kaupoissa, sekä myyjän ja hänen mahdollisen perillisensä tai tämän puolison välissä kaupoissa (EOL 5.1 §).
Alle 5000 m2 kiinteistökaupat
Kiinteistö: 421-401-200-31, p-a 1825 m2
Luovuttaja: Liedes Sirpa
Luovutuksen saaja: Huittila Esa ja Tuomaala Päivi
Kiinteistö: 421-401-21-20, p-a 2100 m2, sukulaisluovutus
Luovuttaja: Hietapakka Aarno ja Kirsti, kuolinpesä
Luovutuksen saaja: Hietapakka Timo ja Esa
Yli 5000 m2 kiinteistökaupat
Kiinteistö: 421-401-370-15, p-a 6174 m2
Luovuttaja: Metsähallitus
Luovutuksen saaja: Viljamaa Katariina
Kiinteistö: 421-401-1-47, p-a 5483 m2
Luovuttaja: Holm & Uusitalo Oy
Luovutuksen saaja: KOY Valkeisen Kiviniemi
Kiinteistö: 421-401-1-44, p-a 1,57 ha, 421-401-1-45, p-a 12,55 ha
Luovuttaja: Valkeinen Holiday Oy
Luovutuksen saaja: Kamula Otto, Kamula Eemi ja Kellokoski Risto
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee tehdyt kiinteistökaupat tiedokseen. Kunta ei käytä etuosto-oikeutta kiinteistökaupoissa.
Kunnanhallitus
Kiinteistökaupat merkittiin tiedoksi.
Susanna Uusitalo ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste Hallintolaki 28 § mom. 1.