Kinnulan ja Lestijärven kuntien kunnanvaltuustot ovat yhtäpitävin päätöksin hyväksyneet Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy -nimistä osakeyhtiötä koskevan osakassopimuksen ja päättäneet perustaa Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy -nimisen osakeyhtiön Kinnulan ja Lestijärven kuntien jätevesien käsittelyä varten. Yhtiön omistus on seuraava: Kinnulan kunta 60 % ja Lestijärven kunta 40 %.
Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n perustamistoimenpiteet on suoritettu ja yhtiö on aloittanut toimintansa.
Uuden, lupaehdot täyttävän jätevedenpuhdistamon rakennustyöt ovat käynnissä ja rakentamistoimet siirretään yhtiölle ennenvuodenvaihdetta 2021-2022. Rakentamiseen ja siirtoviemärin pumppujen päivityksiin liittyvä lainatarve on 4 000 000 euroa.
Kinnulan kunta on viikolle 40 mennessä rahoittanut rakentamista noin 1,7 miljoonalla eurolla. Uusi jätevedenpuhdistamo valmistuu keväällä 2022.
Puhdistamon rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen edellyttää sitä, että Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy kilpailuttaa Kinnulan Keskuspuhdistamon rakentamiseen liittyvän lainan.
Luotonannon edellytyksenä on kunnan täysimääräinen (100 %) omavelkainen takaus. Omavelkainen takaus tarkoittaa takausta, jossa takaaja vastaa päävelasta kuten omastaan. Pankki voi vaatia takaajalta suoritusta heti, kun päävelka on joko kokonaan tai osittain erääntynyt.
Takausta haetaan Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n 4 000 000 euron lainalle, jonka laina-aika on 30 vuotta ja takaussitoumuksen voimassaoloaika olisi 31 vuotta alkaen lainan nostamisesta. Laina olisi tarkoitus nostaa 2–3 erässä vuosina 2021–2022. Lestijärven kunnan osuus lainan takauksesta olisi 1 600 000 €.
Kunnan on takausta päättäessään huolehdittava, että takauksiin liittyvät valtiontukisääntelyn vaatimukset täyttyvät.
Valtiontukisääntelyyn liityvät vaatimukset takaussitoumuksessa täyttyvät seuraavin perusteluin:
- Kyse on kunnan toimialaan liityvästä toiminnasta
- Takauspäätös ei vääristä kilpailua toimialalla
- Takauspäätös tehdään kunnan ylimmässä toimielimessä, kunnanvaltuustossa
- Hanke ei toteutuisi ollenkaan, mikäli kunnat eivät olisi siinä mukana
Lisäksi todetaan, että:
- Kinnulan kunta myy puhdistamotontin Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:lle
- vastavakuudeksi lainan takaukselle haetaan panttikirjoja 5 miljoonan euron edestä a 500000 €
- valtuustot delegoivat päätösvallan kunnanhallituksille neuvotella panttikirjojen etusijajärjestyksen kuntien kesken
- yhtiön toiminta ei kunnan käsityksen mukaan vääristä kilpailua, koska yhtiö ei toimi kilpailluilla markkinoilla eikä toiminta vaikuta EU:n jäsenmaitten väliseen kaupankäyntiin
- yhtiö on ns. inhouse-tyyppinen toimija, jolla ei ole ulkopuolisia asiakkaita
Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy on kunnan määräysvallassa oleva yhtiö, joka harjoittaa toimintaa, jossa on markkinoilla toimimisen piirteitä. Paikalliset olosuhteet ovat sellaiset, että toiminta on perusteltua eikä vääristä kilpailua.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että:
- Kunnanvaltuusto myöntää Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n lainalle 100 % omavelkaisen takaussitoumuksen 1,6 miljoonaan euroon.
- Takaussitoumus annetaan Kinnulan jätevedenpuhdistamon rakentamiseen sekä hankkeeseen liittyvän siirtoviemärin päivityksen rahoittamiseen.
- Takaussitoumuksen voimassaoloaika on 31 vuotta, joka alkaa lainan nostamisesta.
- Kinnulan kunta sitoutuu myymääntilasta 256-401-3-244 määräalan Keskuspuhdistamo Oy:lle tontiksi hintaan kaksi (2) euroa neliöltä. Vastavakuudeksi kuntien takaukselle haetaankiinteistöön kohdistuen viiden (5) miljoonan euron arvosta panttikirjoja, á 500 000 euroa. Kinnulan kunnanhallitus valtuutetaan neuvottelemaanpanttikirjojen etusijajärjestyksestä Kinnulan kunnan ja Lestijärven kunnan kesken.
- kunnanhallitus toteaa, että Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy on pyytänyt lainatarjoukset kolmelta rahoittajalta ja taattava laina yksilöityy valtuuston kokoukseen mennessä.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
Pidettiin ruokatauko klo. 11.00- 11.35.