Maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n mukaan poikkeaminen ei saa:
Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen taimuutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Hakija on kuullut naapurikiinteistöjen omistajia, joilla ei ollut huomautettavaahakemuksen johdosta .
vt rakennustarkastaja:
Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan kunnanhallitukselle, että se puoltaa poikkeamisluvan myöntämistäRA-tontille rakennetun vapaa-ajan asunnonmuuttamiseksi pysyväksi asunnoksi tilalla RANTAHARJU.
Rakentamisen ei voida katsoa tuottavan haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuttavan luonnonsuojelun tavoitteiden eikärakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Poikkeamineneijohdavaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen taimuutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Poikkeamislupaäätös on voimassa päätöksen antopäivästä lukien kaksi (2) vuotta. Tänä aikana on haettava poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa käyttötarkoituksen muutokselle.
Päätöksestä peritään hankkeen toteuttajalta hyväksytyn taksan mukainen maksu, 300 €.
Tekninen lautakunta:
Lautakunta hyväksyy vt.rakennustarkastajan esityksen.