Valmistelija: Niko Aihio
Lestijärvellä sijaitsee uuden koulun yhteydessä kunnan ainoa varhaiskasvatusyksikkö. Uusissa tiloissa työskentelee 12- paikkainen ryhmäperhepäivähoito ja 3-5-vuotiaiden päiväkotiryhmät.
Edellisen päiväkodin johtajan eroamisen myötä on tullut esille, että kunnan hallintosääntö kaipaa päivitystä. Lestijärvellä päiväkodin johtajan vastuulle on lisättävä päivittäisen toiminnan kannalta oleellisia tehtäviä sekä päivittää toimenkuvan ratkaisuvalta kohdat vastaamaan paremmin johtajan todellista työnkuvaa. Kunnan ja yksikön koosta johtuvista syistä kuntaa ei ole syytä palkata varhaiskasvatusjohtajaa. Varhaiskasvatusjohtaja työskentelee suuremmissa kunnissa varhaiskasvatuksen osalta tulosalueen johtajana, johtaen usean eri yksikön kokonaisuutta ylimpä viranhaltijana varhaiskasvatuksen osalta ennen sivistysjohtajaa.Varhaiskasvatusjohtajan toimeen kuvaa kuuluu yleensä perhepäivähoidon ohjaajan ja päiväkodinjohtajien esimiestehtävät.
Esittelijä: sivistysjohtaja/perusopetuksen rehtori
Esitän sivistyslautakunnalle ja kunnanhallitukselle, ettei Lestijärvelle perusteta tässä kohtaa erillistä varhaiskasvatusjohtajan virkaa. Tulosalueen johtamisen vastuut voidaan jakaa sivistysjohtajan ja päiväkodin johtajan kesken muuttamalla kunnan hallintosäännön kohtaa 19 § henkilöorganisaation tehtävät ja ratkaisuvalta päiväkodin johtajan ratkaisuvalta muotoon:
Vastaa tulosyksikön taloushallinnosta
Vastaa tulosyksikön toiminnasta, sen kehittämisestä ja tarvittaessa yhteistyöstä
Vastaa tulosyksikkö kohtaisesta arvioinnista ja raportoinnista
Toimii tulosyksikön henkilökunnan esimiehenä
Päättää tulosyksikön loma- ja työaikajärjestelyistä
Päättää harjoittelijan tai työkokeilijan ottamisesta
Päättää oppilaan esiopetuksen poikkeusjärjestelyistä, erityisestä tuesta tai näiden purkamisesta, silloin kun esiopetus järjestetään päivähoidon puolella*.
Myöntää perhepäivähoito-, päivähoito- ja esiopetuspaikan(*)
Päättää asiakasmaksuista
Tekee hoitosopimukset huoltajien kanssa
Päättää päiväkodin ja ryhmäperhepäiväkodin aukioloajoista
Tässä mallissa päiväkodin johtajalla on suurempi toimivalta ja vastuu yksikkönsä hoitamisesta sekä ratkaisuvalta päivittäisten asioiden valmistelussa ja hoidossa. Selkeä asema oman yksikön johtajana, eikä näin kuntaan tarvitse palkata erillistä varhaiskasvatusjohtajaa.
Päiväkodinjohtajan tehtävänkuvauksen muutoksen myötä siirrytään päiväkodin johtajan virassa tehtäväkohtaiseen palkkaukseen, jossa huomioidaan viranhaltijan aiempi työkokemus ja koulutustaso.
Tehtäväkohtainen lähtöpalkka Lestin päiväkodissa on 3000€/kk
KORJAUSPYKÄLÄN OTSAKETEKSTIIN: päätösvalta -> ratkaisuvalta muotoon.
Sivistyslautakunta:
Hyväksyttiin. Merkittiin tiedoksi.