Kaustisen seutuk.johtoryhmä 15.11.2016 § 87
Kaustisen seutuk.johtoryhmä 15.11.2017 § 65 Vuonna 2015 allekirjoitettu Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jytan ja Kokkotyö-säätiön välinen yhteistyösopimus työllistämiseen liittyvien palvelujen tuottamisesta ja rahoituksesta päättyy vuoden 2016 lopussa, kun Keski-Pohjanmaan alueellinen soteorganisaatio SOITE ryhtyy tuottamaan sosiaali- ja terveyspalvelut vuoden 2017 alusta lukien koko Keski-Pohjanmaan alueella. Peruspalveluliikelaitos Jytan rahoitus Kokkotyö-säätiön Kaustisen seutukunnan alueella tapahtuvalle valmennustoiminnalle on ollut 115000 € vuonna 2015 ja 140000 € vuonna 2016, mihin on sisältynyt kuntouttava työtoiminta ja kaikki muut Kaustisen seutukunnan alueella asuville Wanhan Markun yksikköön ohjatuille valmentautujille tarjottavat palvelumuodot. Peruspalveluliikelaitos Jyta on laskuttanut edelleen Kaustisen seutukunnan kuntia suhteessa palvelun käyttöön. Kokkotyö-säätiön hallinnoiman Satelliitti-hankkeen käynnistyttyä vuoden 2016 toukokuussa työpajatoiminta on laajenemassa Kaustisen lisäksi myös seutukunnan muihin kuntiin, ensimmäiseksi Veteliin ja Toholammille jo vuoden 2016 lopulla ja Perhoon vuoden 2017 alkupuolella. Lisäksi Kokkotyö-säätiö on varannut vuoden 2017 budjetissaan rahoitusta myös Kaustisen seutukunnan alueella toimivalle liikkuvalle työpajalle, jonka kautta mm. myös sellaiset Lestijärvellä ja Halsualla asuvat työttömät, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua toimintaan naapurikunnissa, pääsevät Kokkotyö-säätiön tarjoamien valmennuspalveluiden piiriin. Valmentautujat saavat Satelliitti-hankkeen kautta yksilö- ja työvalmentajan palvelut, mutta heidän päivittäisestä ohjaamisestaan satelliittipajojen työosastoilla tulevat huolehtimaan Kokkotyö-säätiön palkkaamat ohjaajat. Ohjaajien palkkaamisen lisäksi uusien satelliittipajojen käynnistämisen Kokkotyö-säätiölle aiheuttamia kustannuksia aloitusvaiheessa syntyy mm. välttämättömistä kalusto- ja laitehankinnoista sekä työkaluista ja -välineistä. SOITE hankkii Kokkotyö-säätiöltä kuntouttavan työtoiminnan ostopalvelun vuonna 2017 valmentautujien osallistumispäivien mukaisesti. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien asiakkaiden lisäksi Kokkotyö-säätiöllä on Kaustisen seutukunnan alueella lukuisia muitakin työttömien työllistämisen edistämiseksi ja tueksi muotoutuneita palveluja, joiden rahoitus ei sisälly tuleviin sopimuksiin. Kokkotyö-säätiölle muodostuu kuitenkin kustannuksia työpajapaikan tarjoamisesta ja valmennuksen tuottamisesta näille asiakasryhmille, joihin kuuluvat mm.
Kokkotyö-säätiö esittää Kaustisen seutukunnan kunnille 109200 € määrärahan varaamistavuodelle 2017 muiden kuin kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien asiakkaiden valmennukseen Kokkotyö-säätiön työpajoilla Kaustisen seutukunnan alueella sekä Satelliitti-hankkeen käynnistämien uusien työpajojen aloituskustannuksiin. Seutusihteeri Johtoryhmä esittää Kaustisen seutukunnan kunnille, että Kaustisen seutukunnan kunnat hankkivat työllistämispalveluja vuonna 2017 Kokkotyö-säätiöltä enintään 109.200 eurolla. Johtoryhmä päättää, että kuntarahoitusosuus jaetaan kuntien kesken käytön mukaan. Johtoryhmä Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. --- Petri Jylhä (Kokkotyö-säätiön hallituksen jäsen), Arto Alpia (hallituksen varajäsen) ja Lauri Laajala (Kokkotyö-säätiön valtuuston jäsen) ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. Hallintolaki §28. 1mom. kohta 2). ---- |
Johtoryhmä §65/2017
Kokkotyö-säätiö esittää Kaustisen seutukunnan kunnille 52 €/valmennukseen osallistumispäivä (1400x52=72.800 €) suuruisen määrärahan varaamistavuodelle 2018 muiden kuin kuntouttavan työtoiminnan, sosiaalisen kuntoutuksen tai terapeuttisen työtoiminnan sopimuksilla olevien valmentautujien valmennukseen Kokkotyö-säätiön työpajoilla Kaustisen seutukunnan alueella. Kokkotyö-säätiö ja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite ovat tehneet sopimuksen kuntouttavan työtoiminnan, sosiaalisen kuntouksen ja terapeuttisen työtoiminnan palveluiden järjestämisestä vuosina 2018-2019. Tämän kahden vuoden option sisältävän sopimuksen mukaisesti Soite hankkii Kokkotyö-säätiöltä em. ostopalvelut Soiten jäsenkuntien alueella asuville valmentautujille näiden osallistumispäivien mukaisesti. Kokkotyö-säätiölle muodostuu kustannuksia Kaustisen seutukunnan alueella työpajapaikan tarjoamisesta ja valmennuksen tuottamisesta myös muille asiakkaille. Nihin muihin asiakkaisiin kuuluvat mm. - työhallinnon työkokeiluun osoittamat työttömät työnhakijat. Henkilöt, jotka eivät saa paikkaa yrityksestä. - palkkatuella palkatut tuotantotyöntekijät. Saavat työ- ja yksilövalmentajan tuen jatkotyöllistymisensä edistämiseksi. - toisen asteen opiskelijat. Työssäoppimisjaksot. Muut osallistujat: - 1.-10.2017: 23 henkilöä - arvio vuodelle 2018: 20 henkilöä Vuonna 2018 muiden osallistujien arvioidut läsnäolopäivät 1400 à 52 € = 72.800 €. Va. kehittämisjohtaja Johtoryhmä esittää Kaustisen seutukunnan kunnille, että Kaustisen seutukunnan kunnat varaavat työllistämispalvelujen hankintaan vuonna 2018 Kokkotyö-säätiöltä 52 €/ valmennukseen osallistumispäivä, yhteensä enintään 72.800 eurolla. Johtoryhmä päättää, että kuntarahoitusosuus jaetaan kuntien kesken käytön mukaan. Johtoryhmä Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. ---- Petri Jylhä ja Arto Alpia ilmoittivat olevansa jäävejä. Jylhä on Kokkotyö-säätiön hallituksen jäsen ja Alpia varajäsen. He poistuivat kokouksesta päätöksenteon ajaksi. Hallintolaki §28 1mom. kohta2). Puheenjohtajaksi tämän pykälän käsittelyn ajaksi valittiin Jukka Hillukkala. ---- Kokouksen aluksi klo 9:30-10:10 Kokkotyö-säätiöltä Ronnie Djupsund ja Riitta Kaskela esittelivät hanketta. ---- Kunnanjohtaja Kunnahallitus päättää varata työllistämispalvelujen hankintaan vuonna 2018 Kokkotyö-säätiöltä 52 €/ valmennukseen osallistumispäivä. Kunnanhallitus Hyväksyttiin. |