Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka
Kinnulan keskuspuhdistamo Oy on Kinnulan kunnan ja Lestijärven kunnan perustama jätevesiä käsittelevä yhtiö, jossa omistusosuus jakautuu siten, että Kinnulan kunta omistaa 60 % yhtiön osakkeista ja Lestijärven kunta 40 % osakkeista.
Yhtiöllä on viisijäseninen hallitus, jossa hallituspaikat jakautuvat Kinnulan ja Lestijärven välillä siten, että Kinnulalla on 3 jäsentä ja Lestijärvellä 2 jäsentä. Lestijärven kunnanhallitus on kokouksessaan 7.7.2021 § 135 valinnut Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n hallituksen jäseniksi Jorma Koski-Vähälän ja Mirva Vilppolan sekä heille henkilökohtaisiksi varajäseniksi Juha Nevalan ja Sirpa Parkkilan.
Mirva Vilppola on ollut virkavapaalla Lestijärven kunnan palveluksesta tammikuusta 2023 lähtien eikä ole osallistunut yhtiön hallituksen kokouksiin. Kokouksissa läsnä on ollut varajäsen.
Keskuspuhdistamo Oy:n toimitusjohtaja on ollut kuntaan yhteydessä maaliskuussa 2024 ja pyytänyt kuntaa nimeämään Mirva Vilppolan tilalle uuden varsinaisen jäsenen yhtiön hallitukseen. Valinnan vahvistaa yhtiökokous, joka pidetään huhtikuun loppupuolella.
Esittelijä: kunnanjohtaja Päivi Rautio
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus nimeää Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n yhtiökokoukselle esitettäväksi Lestijärven kunnan edustajan Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n hallitukseen Mirva Vilppolan tilalle.
Päätös:
Kinnulan Keskuspuhdistamo Oy:n hallitukseen esitetään nimettäväksi hallintojohtaja Susanna Tuikka.