Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka
Kuntalain 96 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (39.1 § kohta 2). Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Kunnanhallituksen on jätettävä lainvastainen päätös täytäntöön panematta ja saatettava asia viipymättä valtuuston käsiteltäväksi.
Kunnanvaltuuston 25.4.2024 kokouksen päätökset § 9-19
Kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirjat on asianmukaisesti allekirjoitettu ja tarkastettu sekä viety nähtäväksi kunnan verkkosivuille.
Esittelijä: kunnanjohtaja Päivi Rautio
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus merkitseekunnanvaltuuston 25.4.2024 tekemät päätökset tietoonsa sekä toteaa, että päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai ole muutenkaan lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön.
Päätös:
Hyväksyttiin.
Liitteet:
Liite a Valtuuston esityslista 25.4.2024