Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 31.03.2020 klo. 9.00-13.23
47§ LAUTAKUNTIEN PÄÄTÖSTEN TIEDOTTAMINEN KUNNANHALLITUKSELLE

Kuntalain 51 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka kuntalain nojalla on siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja joissa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä

2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

Kunnanhallitus tai lautakunta voi tällöin kumota alemman toimielimen päätöksen, muuttaa sitä taikka palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

Esityslistan liitteenä ovat seuraavat lautakuntien asialistat:

Maaseutulautakunta 04.03.2020 § 1-9
Sivistyslautakunta 23.03.2020 § 8-18


Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus ei ota lautakuntien päätöksiä käsittelyynsä.

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys

Kunnanhallitus päättää ottaa maaseutulautakunnan §5 käsittelyyn ja palauttaa sen maaseutulautakunnan uudellleenkäsittelyyn, koska kokouksen sihteeri on osallistunut päätöksentekoon esteellisenä.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Sivistyslautakunta 23.03.2020
Maaseutulautakunnan esityslista