Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 29.09.2020 klo. 9.00-12.51
167§ KESKI-POHJANMAAN SELVIYTYMISSUUNNITELMA KORONAVIRUSPANDEMIASTA -ASIANTUNTIJARYHMÄ
Koronaviruspandemialla on ollut merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia kaikkialla maailmassa. Vaikutusten mittaluokka riippuu pandemian kestosta. Suomen taloudessa kriisi iski ensi vaiheessa voimakkaimmin palvelualoille, mutta näkymät ovat heikentyneet myös teollisuudessa. Riskinä on, että talouden elpyminen vie pitkään.
Keski-Pohjanmaalla tulee edistää kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla kyetään hillitsemään korona-virustilanteen vaikutuksia talousalueen elinkeinotoimintaan sekä kyetään varautumaan tilanteen vaikutuksiin tulevaisuudessa.
Pandemian alkuvaiheesta selviäminen on ollut oleellista koko kevään ajan, ja tilanteesta selviytymisen toimenpiteet jatkuvat edelleen. Kaikki tukitoimenpiteet hallinnonalasta, viranomaisesta tai johtoportaasta riippumatta on jalkautettava toiminnaksi. Akuuttien toimenpiteiden lisäksi yhä enemmän on kiinnitettävä huomiota korona-virustilanteen negatiivisiin ja pysyviin vaikutuksiin yhteiskunnassa ja Keski-Pohjanmaalla. On kyettävä tunnistamaan pysyvät haitalliset vaikutukset ja varautumistoimenpiteet on suunniteltava.
Koronaviruspandemian vaikutusten jälkihoidosta ja jälleenrakentamisesta tulee päättää Keski-Pohjanmaalla laaja-alaisen suunnitelman perusteella. Koska pandemiaan ja sen vaikutuksiin liittyy vielä paljon epävarmuutta, tulee laadittavan suunnitelman olla ennustettava, mutta ketterä. Sen tulee sisältää suunnitelma jälkihoidon periaatteista, joilla tuetaan Keski-Pohjanmaan kestävää palautumista kriisin jälkeen.
Keski-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt ”Keski-Pohjanmaa nousuun” -suunnittelun, jossa tavoitteena on tunnistaa laaja-alaisesti koronavirustilanteen haitalliset vaikutukset Keski-Pohjanmaalla elinkeinoelämään, yritystoimintaan, julkiseen hallintoon ja erityisesti talouteen. Lisäksi tavoitteena on selvittää tarvittavat lyhyen ja pitkän aikavälin jatkotoimenpiteet tarkastelujaksolla 2021-2027 ja laatia toimenpideohjelma, jolla vastataan tunnistettuihin pysyviin ja laaja-alaisiin Keski-Pohjanmaan vetovoimaisuutta heikentäviin tekijöihin.
Keski-Pohjanmaan liitto muodostaa valmistelun tueksi maakunnallisen asiantuntijaryhmän, johon Lestijärven kuntaa pyydetään nimeämään oma edustajansa
Kunnanjohtaja
Kunnnahallitus nimeää Lestijärven edustajan Koronaviruspandemian -asiantuntijaryhmään.
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus nimesi Koronaviruspandemian -asiantuntijaryhmään Timo Syrjälän ja varalle Susanna Tuikan.