Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 29.09.2020 klo. 9.00-12.51
177§ PITKÄNIEMEN LEIRINTÄALUEEN VUOKRAN ALENTAMINEN

SF-Caravan Härmän seutu ry on lähettänyt kuntaan kirjeen, jossa esitetään, että Pitkäniemen leirintäalueen vuokranmaksuun myönnettäisiin alennusta. Perusteena vuokran alentamiselle esitetään sitä, että tänä vuonna yöpymiset leirintäalueella ovat vallitsevan koronatilanteen johdosta vähentyneet huomattavasti, koska alueen avaaminen asiakkaille ei ollut mahdollista kuin vasta 6.6.2020 hallituksen lievennettyä koronarajoituksia. Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen myös touko-, kesä- ja heinäkuun ajalta matkustajamäärät/yöpymiset ovat vähentyneet noin 35 prosenttiyksikköä. SF-Caravan Härmän seutu ry myös huomauttaa, että leirintäalueen tulos oli jo edellisenä vuonna negatiivinen.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää puolittaa Pitkäniemen leirintäalueen vuokran loppuvuoden osalta.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.