Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 29.09.2020 klo. 9.00-12.51
192§ EDUSTAJIEN NIMEÄMINEN SEURAAVAAN KORPELAN VOIMAN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEEN

Kuntayhtymän tehtävänä on tuottaa ja myydä energia-alan tuotteita, palveluja ja urakointia. Lisäksi kuntayhtymä voi harjoittaa muuta alaan liittyvää tai sitä tukevaa liiketoimintaa.

Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä omistaa energialaitoksen ja voi omistaa kiinteistöjä, arvopapereita ja osuuksia. Tehtävänsä kuntayhtymä hoitaa joko itse tai omistamiensa tytäryhtiöiden kautta.

Kuntayhtymän perussopimuksen 4 §:n mukaan kullakin jäsenkunnalla on yhtymäkokouksessa kolme edustajaa ja kullakin edustajalla varajäsen.

Kuntalain 60 § mukaan edustajat tulee nimetä kuhunkin kokoukseen erikseen jäsenkunnan kunnanhallituksen toimesta. Kukin jäsenkunta pyrkii valitsemaan kokousedustajakseen henkilön, joka asuu kuntayhtyjarmän omistaman jakeluverkon alueella.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus valitsee ja evästää edustajat seuraavaan Korpelan Voiman yhtymäkokoukseen.

Kunnanhallitus
Kunnanhallitus valitsi edustajiksi seuraavaan Korpelan Voiman yhtymäkokoukseen Tapio Tuikan(varalle Pekka Tuikkanen), Jari Savolaisen (varalle Jorma Tuikka) ja Marja Sassalin (varalle Anna-Liisa Kiviniemi).