Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 20.10.2020 klo. 9.00-13.26
198§ KUNNANJOHTAJAN VIRAN AUKIJULISTAMINEN

Kunnanjohtaja Esko Ahonen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle kunnanjohtajan virasta 01.07.2021 alkaen. Eläkkeelle jäämistä käsiteltiin valtuuston kokouksessa 10.9.2020 § 40 ja valtuusto myönsi Ahoselle eron kunnanjohtajan virasta 1.7.2021 alkaen.

Uuden kunnanjohtajan rekrytointi tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jotta nykyinen kunnanjohtaja ehtii perehdyttää seuraajansa tehtävään.

Kunnanjohtaja on virkasuhteinen johtava viranhaltija. Kunnanjohtajan tehtävänä on kunnanhallituksen alaisena johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa (kuntalain 38 §). Kunnanjohtajalle kuuluu lisäksi vastuuta omistajaohjauksesta, konsernivalvonnasta sekä sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta sekä niiden operatiivisesta järjestämisestä. Kunnanjohtaja vastaa sopimusten hallinnan operatiivisesta järjestämisestä.

Hallintojohtaja

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se julistaa kunnanjohtajan viran auki. Kunnanhallitus laittaa viran hakuun valtuuston käsiteltyä asian. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan nettisivuilla, kuntatiedotteessa, mol.fi -sivustolla ja sanomalehti Keskipohjanmaassa. Kelpoisuusvaatimuksena ylempi soveltuvakorkeakoulututkinto, elinkeinoelämän tuntemusja kokemus kunnallishallinnosta. Virka tulee ottaavastaan 1.7.2021.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.