Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 26.1.2021 klo. 9.00-12.05
11§ KIINTEISTÖNLUOVUTUSILMOITUKSET

Kunnalla on etuosto-oikeus kunnan alueella sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Kunta voi kuitenkin käyttää etuostoa vain maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.

Etuosto-oikeutta ei ole, jos myyty kiinteistö tai myydyt kiinteistöt käsittävät 5000 m2 tai sitä vähemmän. Maankäyttö- ja rakennuslain 110 §:n tarkoittamalla kehittämisalueella voidaan etuostoa käyttää myös alle 5.000 m2:n, mikäli siitä on päätetty sanotun lain 112 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana samojen osapuolien välillä samassa kunnassa tehdyt kaupat sekä samojen osapuolten yli puoliksi omistamien yhteisöjen välillä tehdyt luovutukset otetaan huomioon pinta-alaa laskettaessa samoin kolmannen kautta samalta myyjältä samalle ostajalle siirtyneet kaupat (EOL 5.2 §). Säännöksen perusteella etuosto-oikeus ei kuitenkaan ulotu aikaisempaan kauppaan, vaan etuosto-oikeus koskee vain myöhempää kauppaa, joka ei yksinään pinta-alarajoituksen vuoksi olisi ollut muutoin etuostoon oikeuttava.

Kunnalla ei ole etuosto-oikeutta aviopuolisoiden välisissä kaupoissa, sekä myyjän ja hänen mahdollisen perillisensä tai tämän puolison välissä kaupoissa (EOL 5.1 §).

Alle 5000 m2 kiinteistökaupat:

Kiinteistö: pinta-ala 3712 m2

Luovuttaja: Kiiskilä Aulis

Luovutuksen saaja: Pesola Kimmo ja Siljander Eeva

Kiinteistö:pinta-ala 3885 m2

Luovuttaja: Metsähallitus

Luovutuksen saaja: Tuikkanen Marianne ja Joonas

Yli 5000 m2 kiinteistökaupat:

Kiinteistö: pinta-ala n. 3 ha, esisopimus

Luovuttaja: Järnbäck Mauri

Luovutuksen saaja: Lestijärven sähköverkko Oy

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee kiinteistökaupat tiedokseen. Kunta ei käytä etuosto-oikeutta kiinteistökaupoissa.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Pekka Tuikkanen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1