Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 16.2.2021 klo. 13.00-17.28
29§ KIINTEISTÖNLUOVUTUSILMOITUKSET

Kunnalla on etuosto-oikeus kunnan alueella sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Kunta voi kuitenkin käyttää etuostoa vain maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.

Etuosto-oikeutta ei ole, jos myyty kiinteistö tai myydyt kiinteistöt käsittävät 5000 m2 tai sitä vähemmän. Maankäyttö- ja rakennuslain 110 §:n tarkoittamalla kehittämisalueella voidaan etuostoa käyttää myös alle 5.000 m2:n, mikäli siitä on päätetty sanotun lain 112 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana samojen osapuolien välillä samassa kunnassa tehdyt kaupat sekä samojen osapuolten yli puoliksi omistamien yhteisöjen välillä tehdyt luovutukset otetaan huomioon pinta-alaa laskettaessa samoin kolmannen kautta samalta myyjältä samalle ostajalle siirtyneet kaupat (EOL 5.2 §). Säännöksen perusteella etuosto-oikeus ei kuitenkaan ulotu aikaisempaan kauppaan, vaan etuosto-oikeus koskee vain myöhempää kauppaa, joka ei yksinään pinta-alarajoituksen vuoksi olisi ollut muutoin etuostoon oikeuttava.

Kunnalla ei ole etuosto-oikeutta aviopuolisoiden välisissä kaupoissa, sekä myyjän ja hänen mahdollisen perillisensä tai tämän puolison välissä kaupoissa (EOL 5.1 §).

Yli 5000 m2 kiinteistökaupat:

Kiinteistö: 421–401–295–13, pinta-ala 40070 m2 (korjaus)

Luovuttaja: YIT Suomi Oy

Luovutuksen saaja: Lestijärven sähköverkko Oy

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee korjatun kiinteistöluovutuksen tiedokseen. Kunta ei käytä etuosto-oikeutta kiinteistökaupassa.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.