Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 4.5.2021 klo. 9.00-11.44
78§ ESITYS LESTIJÄRVEN KUNNAN KAUSTISEN SEUTUKUNNAN TALOUSHALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ
Lestijärven kunta on hoitanut Lestijärven kunnan ja myös sen lautakuntien kuten Kaustisen seutukunnan kirjanpidon omalla sisäisellä kirjanpitäjällä. Kirjanpitäjä on hoitanut myös Kaustisen seutukunnan laskujen maksamisen, laskujen lähettämisen, postin lähettämisen, uusien kustannuspaikkojen luomisen tulo- ja menotileineen ja erilaisten valtuuksien myöntämisen.
Kevään 2021 aikana taloushallinnossa on ollut ongelmia ja viivästyksiä.Taloushallinnon ajan tasalla pitäminen on seutukunnalle äärimmäisen tärkeää, koska hankkeiden talouden toteutuma ja seuranta on välttämätöntä niiden toteuttamisen kannalta. Hankkeiden raportointi ja maksatus tapahtuvat 2-4 kertaa vuodessa, jolloin myös kirjanpidon on oltava mahdollisimman ajan tasalla jatkuvasti. Tilanne on akuutti ja kestämätön: se vaarantaa EU- ja muille hankkeille myönnetyn ulkopuolisen rahoituksen maksatuksen. Seutukunnalla on käynnissä tällä hetkellä 13 hanketta ja hankkeiden budjetti on noin 2,5 miljoonaa euroa. Lisäksi seutukunnalla on haussa 3 uutta hanketta ja valmisteilla 2 uutta hanketta.
Kaustisen seutukunta esittää, että seutukunta -lautakunnan taloushallinto eriytettäisiin mahdollisimman nopeasti seutukunnan hoidettavaksi.
Myönteisen päätöksen jälkeen seutukunta laatisi asiaa koskevan toimintasuunnitelman aikatauluineen yhdessä hallintojohtajan kanssa sekä toteuttaisi muutokset yhteistyössä kunnan hallintohenkilöstön kanssa. Taloushallinto voitaisiin esimerkiksi ulkoistaa kokonaisuudessaan Lestijärven kunnan kirjanpitäjän hoitamien töiden osalta Kaustisen seutukunnan harkinnan mukaisesti osin ulkopuolisen palveluntuottajan hoidettavaksi esimerkiksi kirjanpito ja osin seutukunnan omien työntekijöiden hoidettavaksi esimerkiksi laskujen maksaminen, laskujen lähettäminen ja kustannuspaikkojen luominen. Seutukunnan palkkahallinto hoidetaan jo tällä hetkellä seutukunnan toimesta.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää hyväksyä seutukunnan esityksen kirjanpidon eriyttämisestä sekä lisäksi päättää lähteä tutkimaan kunnan kirjanpidon ja palkanlaskennan ulkoistamista.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.