Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 22.9.2021 klo. 9.00-13.54
162§ MAANVUOKRA- JA KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS: LESTIJÄRVEN KUNTA JA KOSOLANKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO OY

Lestijärven kunnan omistama(t) kiinteistöt sijaitsevat Lestijärven tuulipuistoalueiden vaikutusalueella sillä tavoin, että suunniteltujen tuulivoimaloiden teoreettinen 40 dB:n maksimimelualue ulottuu kiinteistölle. Tuulipuisto on suunniteltu siten, että asuntoja tai loma-asuntoja ei ulotu tälle melun ohjearvoalueelle.

Lestijärven tuulipuistoalueelle on hankekehityksen aiemmissa vaiheissa tarjottu maanvuokrasopimuksia ainoastaan osayleiskaava-alueella sijaitseville kiinteistöjen palstoille. OX2:n tapaan toimia hankekehityksessä kuuluu kuitenkin maanvuokrasopimusten tarjoaminen maanomistajille myös laajemmalla vaikutusalueella. Lestijärven tuulipuistonkin tapauksessa kaava-alueet ovat kulmikkaita, jolloin maanvuokran piirissä olevat alueet eivät täysin kattavasti edusta vaikutusaluetta.

OX2:n näkemyksen mukaan 40 dB:n maksimimeluennustealue on paras tapa kuvata tuulipuiston vaikutusaluetta. Sen vuoksi OX2 tahtoo tarjota maanvuokrasopimusta myös niille kiinteistöille, jotka ovat tällä alueella, mutta nykyisten vuokra-alueiden ulkopuolella.

Lestijärven kunnan osalta uusi maanvuokrasopimus koskee tiloja Purola ja Vapola ja sopimuksen pinta-ala on 237,6 ha.

Sopimuksen sisältö on pääpiirteittäin seuraava:

Sopimus on voimassa tuulivoimaloiden koko sähköntuotantoajan, sopimuksen mukaisesti vuoden 2060 loppuun saakka. Korvauksena sopimuksen allekirjoittamisesta maksetaan vuosittain vuokraa, jonka suuruus on 54 €/ha. Vuokranmaksu alkaa siitä, kun tuulipuisto on aloittanut sähköntuotannon.

Sopimus sisältää oikeuden rakentaa: ”..Tuulivoimapuiston toteuttamisen edellyttämiä rakennuksia, teitä, kaapeleita tai muita laitteita Tuulivoimapuiston osayleiskaavojen mukaisesti.” Rakentamisoikeus on välttämätön, jotta sopimus sisältää Maanmittauslaitoksen rekisteriin kirjaamiskelpoisen käyttöoikeuden. Vuokrasopimusten kirjaaminen on edellytys hankkeen rahoitettavuudelle, lisäksi sopimus esimerkiksi seuraa automaattisesti kiinteistön omistajan vaihtuessa, jolloin myös uusi kiinteistönomistaja on varmuudella oikeutettu vuokranmaksuun. Mikäli kiinteistö ei sijaitse osayleiskaava-alueella, tai kaavassa ei ole osoitettu kiinteistölle rakenteita, sopimus kuitenkin kieltää rakentamisen.

Maanomistajan maa- ja metsätalouden harjoittamista tai esim. metsästystä ei sopimuksella mitenkään rajoiteta, vaan sitä saa jatkaa samaan malliin. Puusto esimerkiksi on edelleen maanomistajan omaisuutta. Sopimuksella kuitenkin sovitaan, että maanomistaja ei saa rakentaa tuulipuiston toimintaa haittaavia rakenteita, kuten omia tuulivoimaloita (tai muita korkeita, noin yli 25 metrisiä rakennuksia).

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan olevan vuokrasopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys
Asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Maanvuokra- ja käyttöoikeussopimus