Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 26.10.2021 klo. 9.00-14.25
183§ KESKUSVAALILAUTAKUNNAN SIHTEERIN PALKKIO

Vuoden 2022 aluevaalit toimitetaan 23.1.2022. Keskusvaalilautakuntana toimii valtuuston toimikaudeksi valitsema keskusvaalilautakunta.
Keskusvaalilautakunta valitseeulkopuolisen sihteerin, joka huolehtii vaalien kulkuun liittyvistäkäytännön tehtävistä. Aikaisemmissa vaaleissa sihteerinpalkkio on ollut 336 €. Palkkio ei ole suhteessa työmäärään. Sihteerinä toimiminenon sitovaa ja vaatii paljon esimerkiksi iltaisin tapahtuvaa työskentelyä. Esimerkiksi kuntavaaleissa 2021 pidettiin yhdeksän kokousta illalla.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus hyväksyy keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkoksi 500euroa vaalien kulkuun liittyvien käytännön tehtävien hoitamisesta.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Susanna Tuikka ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste Hallintolaki 28 § mom. 1. Pöytäkirjanpitäjäksi tämän pykälän ajaksi valittiin kunnanjohtaja Anne Kurkela.