Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 26.1.2022 klo. 10.00-13.42
7§ KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

Kuntalain 96 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (39.1 § kohta 2). Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Kunnanhallituksen on jätettävä lainvastainen päätös täytäntöön panematta ja saatettava asia viipymättä valtuuston käsiteltäväksi.

Kunnanvaltuuston 29.12.2021 kokouksen päätökset § 87–99 -LIITE 7A

Kunnanvaltuuston kokouksien pöytäkirjat ovat asianmukaisesti allekirjoitettu ja tarkastettu sekä viety nähtäväksi kunnan verkkosivuille.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää merkitä kunnanvaltuuston 29.12.2021 tekemät päätökset tietoonsa sekä toteaa, että päätökset § 87-99 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivallan ulkopuolelle tai ole muutenkaan lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön valitusajan kuluttua.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



Liitteet
Asialista 29122021