Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 26.1.2022 klo. 10.00-13.42
9§ VIRKANIMITYKSEN MUUTTAMINEN
Valmisteljia: Niko Aihio

Vakituisena tuntiopettajana työskentelevä aineenopettaja Joni Haapakoski on kysynyt mahdollisuutta tuntiopettajan virkanimikkeen muuttamisesta lehtoriksi.

Lehtorin pätevyyden vaatimuksena on perus- ja aineopintojen suorittaminen, sekä opetettavan aineen päävastuu oleminen viranhaltijalla. Haapakosken kohdalla sekä opintovaatimus että vastuurooli täyttyvät.

Sivistysjohtaja:
Sivistyslautakunta esittää asian käsittelyä kunnanhallituksessa ja pyytää lupaa valtuustolta lehtorin viran perustamiseen. Jos lupa lehtorin viranperustamiseen saadaan, esitän että valtuusto käsittelee samalla nykyisen tuntiopettaja Joni Haapakosken siirtämisen perustettuun virkaan.

Sivistyslautakunta:
Hyväksyttiin. Asian käsittely siirretään kunnanhallituksen käsittelyyn.
------------------------- Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus esittää valtuustolle lehtorin viran perustamista ja tuntiopettajan viran lakkauttamista sekä Joni Haapakosken nimittämistä lehtorin virkaan. Joni Haapakoski täyttää lehtorin pätevyysvaatimuksen.

Kunnanhallitus
Sirpa Parkkila ehdotti, että asia palautetaan takaisin sivistyslautakunnalle tarkempaa valmistelua varten. Aimo Itäniemi kannatti Parkkilan esitystä.
Sivistyslautakunnassa huomiota tulee kiinnittää ainakin seuraaviin: Minkä aineen lehtorin virasta on kyse, perustelut viran muuttamiselle ja, että valtuusto käsittelee viran perustamisen ja virkanimikkeisiin tehtävät muutokset.