Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 26.1.2022 klo. 10.00-13.42
15§ KESKI-POHJANMAAN OHJAAMON OHJAUSRYHMÄN NIMITTÄMINEN

Ohjaamo on nuorten alle 30-vuotiaisen matalan kynnyksen palvelupiste, jonka toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Nuorten palveluita tarjoaa nykyisin moni toimija. Tavoitteena on, että palvelut ovat jatkossa helpommin löydettävissä ja palveluita voidaan järjestää niin, että vältytään päällekkäisyyksiltä.

Ohjaamo Keski-Pohjanmaan toiminta perustuu Keski-Pohjanmaan maakuntien ja Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston väliseen yhteistyösopimukseen. Sopimus koskee moniammatillisen ohjauspalveluiden järjestämistä nuorille.

Sopimuksen mukaisesti Ohjaamon toimintaa ohjaa ja tukee ohjausryhmä. Kunnat ja muut tahot nimeävät edustajansa ohjausryhmään. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, tukea ja seurata maakunnallisen Ohjaamon etenemistä ja sen tarkoituksena on auttaa tavoitteiden saavuttamisessa ja ohjata sisällöllistä toteutumista. Lisäksi Ohjaamon toimintoja pyritään kehittämään ministeriöiden (TEM, STM ja OKM) ja paikallisten ja alueellisten moniammatillisten yhteistyöryhmien (mm. nuorten ohjaus- ja palveluverkosto) tavoitteiden mukaisesti. Ohjaamoita tukee tässä työssä KEHAn Moniammatillisten palvelujen tukirakenne (MOPA).

Nykyisen ohjausryhmän toimikausi päättyi 31.12.2021. Pyydämme kuntia esittämään ohjausryhmään alueensa edustajat sekä lisäksi varaedustajat. Esitykset pyydetään 28.1.2022 mennessä.

Hallintojohtaja

Ohjaamon ohjausryhmään valitaan kunnanjohtaja Anne Kurkela ja varaedustajaksi Niina Tiala.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.