Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 16.2.2022 klo. 9.00-11.49
30§ RAKENNUSTARKASTAJAN VIRAN AUKI JULISTAMINEN

Lestijärven kunnanvaltuusto on 10.9.2020 §:ssä 41 päättänyt perustaa rakennustarkastajan viran ja valinnut rakennustarkastajan virkaan DI Juha Timon.Hallinto-oikeus on 20.9.2021 antamallaan päätöksellä kumonnut kunnanvaltuuston päätöksenrakennustarkastajan virkavalinnan osalta.Lestijärven kunta haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa, mutta 3.2.2022 päivätyllä päätöksellään korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt valituslupaa. Tätenkunnanvaltuuston päätös rakennustarkastajan viran perustamisen osalta on voimassa, mutta virkavalinnan osalta päätöson kumottu.

Rakennustarkastajan tehtäviin sisältyy rakennusvalvonnan viranomaistehtävät, lupakäsittelyt, katselmukset ja rakentamisen ohjaus sekä neuvonta ja valvonta. Tällä hetkellä rakennustarkastajan tarve on suuri. Tavanomaisten rakennustarkastajan tehtävien lisäksi rakennustarkastajaa työllistävät tuulivoimapuiston rakentamiseen liittyvättehtävät.

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittäävaltuustolle, että se julistaarakennustarkastajan viran auki. Kunnanhallitus laittaa viran hakuun valtuuston käsiteltyä asian. Hakuilmoitus julkaistaan te-palvelut.fi -sivulla ja kunnan nettisivuilla.

Viran kelpoisuusehtona on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 §:n mukainen pätevyys eli tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai maankäyttö- ja rakennusasetuksen 108 §:n siirtymäsäännöksen mukainen pätevyys. Lisäksi hakijalla tulee olla kokemusta rakennussuunnittelusta ja rakennusvalvonnasta, kunnallishallinnon kokemusta ja kokemusta tuulivoimarakentamiseen liittyvästä rakennuslupamenettelystä.Arvostamme hyvää MRL-lain tuntemusta, täsmällistä asioiden valmistelua, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon, asiakaspalvelutaitoja sekähyvää yhteistyökykyä. Eduksi katsomme ylemmän korkeakoulututkinnon.

Hakijoita pyydetään esittämään hakemuksessaanpalkkatoive.
Virka täytetään 1.5.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Kunnanhallitus:

Hallintosäännön mukaan rakennustarkastajan valinta kuuluu tekniselle lautakunnalle. Kunnanhallitus toteaa että uudelleen haku tulee perustella.