Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 16.2.2022 klo. 9.00-11.49
31§ KAAVOITUKSEN JA ALUEKEHITTÄMISEN TYÖRYHMÄ
Lestijärven kunnassa on tarve kokonaisvaltaiselle suunnitelmalle, miten kunnan eri alueita tullaan kehittämään, minne eri toimintoja tullaan sijoittamaan ja miten alueet kaavoitetaan.
Kaavoitus, tontit ja suunnitelmallinen maankäyttö ovat tärkeitä kunnan elinvoiman edistämisessä. Jotta kunta voisi kasvaa ja kehittyä, on kunnalla oltava tarjottavana tontteja yritystoimintaan ja asumiseen. Onnistuneet ratkaisut kaavoituksessa ja toimiva yhdyskuntarakenne luovat hyvinvointia ja elinvoimaa.
Kokonaisvaltaiseen kunnan maankäytön kartoittamiseen ja suunnitteluun esitetään perustettavaksi kunnan viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä koostuva kaavoituksen ja aluekehittämisen työryhmä.
Tavoitteena on hyvä asuin- ja toimintaympäristö, joka tukee kunnan veto- ja pitovoimaisuutta, ikääntyvän väestön tarpeita, yritystoimintaa, monipaikkaisuutta, digitaalisuutta ja muita kunnan kehittämisen kannalta olennaisia tarpeita.
Työryhmää pyydetään laatimaan pitkän tähtäimen suunnitelma, jota kunta voisi lähteä toteuttamaan nykyisen talousarvion ja -suunnitelman puitteissa.
Työryhmän tulee huomioida kunnan taloudellisten resurssien lisäksi kuntaa koskevat tilastolliset ennusteet, kunnan tavoitteet ja lainsäädäntö.
Työryhmä voi kutsua asiantuntijoita kuultavakseen tarpeen mukaan.
Työryhmän tehtävänä on:
1. Laatia kaavoitussuunnitelma perustuen kaavoituksen nykytilan ja tulevan kaavoitustarpeen analyysiin
2. Määritellä kaavoitukselliset haasteet ja esittää niihin ratkaisut.
Työryhmän tulee käsitellä ainakin:
- Järven ympäristön kaavoitusta
- Vapaa-ajan asuntojen muuttamista vakituiseksi asumiseksi
3. Suunnitella miten eri alueita kehitetään ja mitä toimintoja sijoitetaan mihinkin alueelle.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää perustaa Lestijärven kuntaan Kaavoituksen ja aluekehittämisen työryhmän, johon se valitsee viranhaltijoiden edustajiksi kunnanjohtajan, teknisen johtajan ja rakennustarkastajan sekä kolme luottamushenkilöiden edustajaa. Hallintojohtajalla on työryhmän kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.
Työryhmän puheenjohtajaksi ja koollekutsujaksi nimetään tekninen johtaja ja työryhmän tulee kokoontua ensimmäisen kerran viimeistään 16.3.2022 mennessä.

Kunnanhallitus:


Hyväksyttiin. Työryhmän nimeksi muutettiin Kaavoituksen ja maankäytön kehittämisen työryhmä. Työryhmä antaa esityksen kunnanhallitukselle ja valtuustolle vuoden 2022 aikana. Työryhmään valittiin luottamushenkilöiden edustajiksi Jorma Koski-Vähälä, Susanna Kuorikoski ja Aimo Itäniemi.