Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 23.3.2022 klo. 9.00-11.28
46§ KUNNANVIRASTON SULKEMINEN 27.5. JA 11.7.-29.7.2022
Valmistelija: Kunnanjohtaja Anne Kurkela

Hallinnossa asiakasvirrat ovat pieniä juhlapyhien ja yleisten loma-aikojen aikana.Toiminnan hiljenemisen ja lomien keskittämisen johdosta esitetään kunnanviraston pitämistä suljettuna helatorstain jälkeisenä perjantaina 27.5.2022 ja heinäkuussa11.7.-29.7.2022.

Kunnanviraston sulkemisesta saadaan se hyöty, että suurin osa henkilöstöä voi pitää lomapäiviään ja ne, jotka ovat töissä, saavat keskittyä työn tekemiseen.

Henkilöstö keskittää mahdollisuuksien mukaan vuosilomiaan päiville, joina kunnanvirasto on suljettuna. Henkilöstö voi myös sopia esihenkilön kanssa mahdollisesta etätyön tekemisestä ko. päivinä.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna 27.5.2022 ja 11.7.-29.7.2021. Asiasta tiedotetaan kuntatiedotteessa ja kunnan internetsivuilla.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.