Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 15.6.2022 klo. 9.00-14.21
109§ KUNTAMARKKINAT 2022

Valmistelija: Susanna Tuikka


Kuntamarkkinat järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä tapahtumana keskiviikosta torstaihin 14.-15.9.2022 Kuntatalolla Helsingissä. Kahden päivän aikana päästään seuraamaan ajankohtaisia asiantuntijaseminaareja, osallistumaan päivänpolttaviin keskusteluihin sekä tutustumaan eri alojen toimijoihin.

Kuntamarkkinat kokoaa yhteen kunta-alan ajankohtaisimmat keskustelunaiheet, uudet innovaatiot ja esimerkit onnistuneista käytänteistä kunnissa.

Osallistuminen ja ohjelma on ilmaista kaikille julkisen hallinnon, kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen, yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten sekä tapahtumakumppaneiden edustajille. Osallistuminen edellyttää kuitenkin ilmoittautumista etukäteen.

Kunnanjohtaja

Lestijärven kunnasta osallistutaan vuoden 2022 kuntamarkkinoille.

Osallistua voi paikan päällä tai verkon välityksellä. Paikanpäälle lähtevät johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt ilmoittautuvat kunnanjohtajalle viimeistään 15.6.
Matka- ja majoitus järjestetään yhteistyössä Kinnulan ja Keski-Suomen kuntienkanssa. Lähtö tapahtuu 13.9. niin, että ehditään osallistua Kuntarahoituksen iltatilaisuuteen ja paluu on 15.9. illalla.

Verkon välityksellä osallistuvat ilmoittautuvat itse15.9. mennessä:https://kuntamarkkinat.fi/2022/05/10/ilmoittautuminen-on-avattu/

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.