Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 17.8.2022 klo. 9.14-13.43
124§ HARKINNANVARAISEN VALTIONOSUUDEN KOROTUKSEN HAKEMINEN

Valmistelija: Susanna Tuikka

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Harkinnanvaraisen avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset.

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisinä vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa. Jos toimenpiteitä ei ole päätetty hakuajan loppuun mennessä, on hakemukseen merkittävä se, milloin valtuusto käsittelee ne ja mitä toimenpiteet ovat. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu.

Avustuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 000 000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 48 §:n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä. Hakemukset tulee toimittaa 9.9.2022klo. 16.15 mennessä joko sähköpostilla tai postin kautta.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus toteaa, että vuoden 2021 tilinpäätös oli 496 925,89 euroa alijäämäinen. Vuoden 2022 talousarvio on 1 561 826 euroa alijäämäinen. Kunnalla oli vuoden 2021 lopussa taseessa kertynyttä alijäämää 242 410,15 euroa.
Valtuusto on 29.12.2021 hyväksynyt talouden tervehdyttämissuunnitelman vuosille 2023-2026.

Kunnanhallitus päättää hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta.

Kunnanhallitus
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallitus hakeeharkinnanvaraista valtionosuuden korotusta yhteensä 3 359 568 € liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.