Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Maanantai 29.8.2022 klo. 20.03-23.28
147§ KESKI-POHJANMAAN OSAAVAN TYÖVOIMAN RYHMÄ
Keski-Pohjanmaan liitto on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä aluekehityskeskustelun perusteella 350000 euroa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen. Keski-Pohjanmaalla rahoitus käytetään osaavan työvoiman saatavuuden ja alueellisen liikkuvuuden edistämiseen. Asiaa valmistelevat yhteistyössä Keski-Pohjanmaan liiton kanssa Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä, Centria ammattikorkeakoulu sekä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Keski-Pohjanmaan liitto muodostaa hankkeen valmistelun työryhmän, johon pyydetään nimeämään Lestijärven kunnan edustaja. Nimeäminen tulee tehdä 15.9.2022 mennessä.

Hallintojohtaja
Kunnanhallitus nimeää Lestijärven kunnan edustajan osaavan työvoiman saatavuuden ja alueellisen liikkuvuuden edistämisen valmistelutyöryhmään

Kunnanhallitus
Pykälän käsittely päätettiin siirtää yksimielisesti seuraavaan kokoukseen.