Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Maanantai 12.9.2022 klo. 9.00-12.22
150§ KORPELAN VOIMA KUNTAYHTYMÄ: KORPELAN ENERGIAN SÄHKÖN HINNOITTELU

Korpelan Voima kuntayhtymän omistajaohjauspalaverissa perjantaina 1.9.2022 käsiteltiin Korpelan Energian sähkön hinnoittelua.

Korpelan Voima kuntayhtymä esittää omistajilleen, että Korpelan Energia tulee laskemaan toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen hintaa omalle alueelleen.

Hinnan lasku tarkoittaa sitä, että Korpelan Energia tulee tekemään negatiiivisen tilinpäätöksen edellyttäen, että sähkön hinnoissa ei tapahdu mitään merkittävää muutosta kumpaankaan suuntaan. Mikäli tilanne muuttuu olennaisesti voi se joko parantaa tai heikentää tulosta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja

Korpelan Voima kuntayhtymän toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahteala on pyydetty kokoukseen esittelemään tilannetta. Kunnanhallitus tekee linjapäätöksen asiasta esittelyn jälkeen.

Kunnanhallitus
Kunnanhallitus kuuli Antti-Jussi Vahtealaaja merkitsee asian tiedoksi.

Antti- Jussi Vahteala ja Jukka-Pekka Tuikka olivat asian käsittelyn alussa kertomassa Korpelan Energian tilanteesta sekä yleisesti sähkömarkkinoista ja poistuivat ennen käsittelyä.

Susanna Tuikka ilmoitti esteellisyytensä ja poistui ennen päätöksentekoa. Peruste hallintolaki 28 § mom. 5.
Pöytäkirjanpitäjänä pykälän käsittelyn ajan toimi Seija Ring.