Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Maanantai 12.9.2022 klo. 9.00-12.22
153§ KUNNAN VIRANHALTIJOIDEN KIRJEET KUNNANHALLITUKSELLE
Hallintojohtaja ja muut johtavat viranhaltijat ovat lähettäneet kunnanhallitukselle kunnanjohtajan toimintaa koskevat kirjeet. Kunnanjohtaja on antanut vastineensa viranhaltijoiden esittämiin väitteisiin. Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja
.Pykälän käsittelyä siirretään seuraavaan kunnanhallitukseen

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin


Neuvottelutauko klo 12.42-12.46


Susanna Tuikka, Aimo Itäniemi ja Susanna Kuorikoski ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1
Pöytäkirjanpitäjäksi pykälän käsittelyn ajaksi valittiin Seija Ring.

Pöytäkirjantarkastajajaksi valittiin Juha Nevala ja Susanna Uusitalo.
-------------------------
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Kuntaorganisaatiossa on luottamuspulaa johtavien viranhaltijoiden ja kunnanjohtajan välillä. Kunnanjohtaja on ehdottanut sovintoratkaisuksi johtajasopimuksen mukaista vapaaehtoista irtisanoutumista (kl 42§).

Kunnanhallitus päättää, että asian valmistelua edistetään edellä mainitun mukaisesti. Kunnanjohtajan virkasuhteen päättämiseksi valmistellaan päättämissopimus käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen asia etenee valtuustoon.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin

Aimo Itäniemi poistui kokouksesta ennen pykälän käsittelyä. Varajäsen Raino Oikari tuli kokoukseen.
Susanna Tuikka ja Susanna Kuorikoski ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.

Pöytäkirjanpitäjäksi pykälän ajaksi valittiin Seija Ring.
-------------------------
Kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätetään asian käsittely loppuun käsitellyksi.

Kunnanhallitus
Hyvksyttiin.

Susanna Tuikka ja Susanna Kuorikoski ilmoittivat esteellisyytensä ja poistuivat käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1. Pöytäkirjanpitäjänä toimi Seija Ring