Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 5.10.2022 klo. 9.00-16.33
170§ OPISKELIJASTIPENDIT

Valmistelija: Susanna Tuikka

Lestijärven kunta on maksanut vuosittain opiskelijastipendiä niille opiskelijoille, jotka ovat säilyttäneet henkikirjoituspaikkansa Lestijärvellä. Opiskelijastipendin suuruus on ollut 168 € ja sitä on myönnetty muualla opiskeleville nuorille, jotka suorittavat toisen asteen jälkeisiä opintoja.

Toisen asteen jälkeisillä opinnoilla tarkoitetaan yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevia sekä niitä, jotka ovat hakeutuneet lukion jälkeen ammatilliseen koulutukseen tai suorittavat peruskoulun jälkeen toista ammattitutkintoa. Stipendiä ei ole tarkoitettu oppisopimuskoulutuksessa oleville.

Vuositasolla hakemuksia on tullut 8–9 opiskelijalta ja kustannus on ollut noin 1500 € /vuosi.

Hallintojohtaja

Tulevaisuustyöryhmän kannanottoon pohjautuen esitän kunnanhallitukselle, että opiskelijastipendi maksetaan vuodelta 2023. Opiskelijastipendi suuruus on 200 euroa. Stipendit tulevat haettavaksi tammikuussa 2023.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.