Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Torstai 27.4.2023 klo. 16.00-18.30
47§ TYTÄRYHTIÖIDEN AJANKOHTAISKATSAUS

Valmistelija: Susanna Tuikka

Lestijärven kunnalla on kolme tytäryhtiötä (Kiinteistö Oy Lestijärven Vuokrakodit, Kiinteistö Oy Lestijärven Liiketalo ja Lestijärven yhteisökehitys Oy), joihin kunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräysvalta.

Toimintojen ja vastuiden selkeyttämiseksi kunnanhallitus on antanut tytäryhtiöille konserniohjausta helmikuussa 2023. Tuolloin tytäryhtiöitä edellytettiin järjestämään kilpailutus isännöintiin ja kiinteistönhoitoon liittyvistä tehtävistä.

Kilpailutuksella on pyydetty tarjoukset isännöinnistä ja kiinteistönhoidosta. Tarjousten jättöaika päättyi 31.3.2023.

Lestijärven Liiketalo Oy:n toimitusjohtaja Marketta Similä tulee kokoukseen esittelemään kilpailutuksen tilannetta sekä kertomaan tytäryhtiöiden ajankohtaisista asioista.

Vt. kunnanjohtaja

Kunnanhallitus käy keskustelun ja antaa tarvittaessa omistajaohjausta kunnan konserniohjeen mukaisesti.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Marketta Similä osallistui kokoukseen klo. 16.24-16.42.
Susanna Kuorikoski saapui kokoukseen klo. 16.44