Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 16.8.2023 klo. 9.00-14.35
106§ Tietosuojavastaavan toimi Kaustisen seutukunnalle

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 21.6.2023 § 54:

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä on kokouksessaan 30.5.2023 § 47 todennut, että seudun kunnissa on tarve seudulliselle tietosuojavastaavalle. Johtoryhmä ohjeisti jatkamaan yhteisen tietosuojavastaavan toimen perustamista tai palvelun hankintaa yhteistyössä KaseNetin kanssa.

Asiasta on käyty keskustelua sekä KaseNetin kanssa että kuntien digistrategiatiimin ylimääräisessä kokouksessa 7.6. Käytyjen keskustelujen perusteella ja mm. hankintalaki ja julkisten hankintojen kilpailuttaminen huomioiden kustannustehokkainta on Digistrategia -ryhmän mukaan perustaa tietosuojavastaavan toimi Kaustisen seutukunnalle. Seutukunnalla on kokemusta kuntien yhteisten toimien ja työtehtävien hoidosta sekä valmis toimintamalli kunnille yhteisesti tuotettavien palveluiden toteuttamisesta ja mm. kustannusten jaosta.

Johtoryhmän tulisi linjata seutukunnan rooli asiassa ja päättää jatkovalmistelusta. Mikäli seutukunta ottaa ao. tehtävän hoitaakseen, tulisi johtoryhmän päättää tehtävän toteuttamiseen liittyvästä käytännön toteutuksesta. Toimintamallina voisi olla, että Kaustisen seutukunta -organisaatioon perustetaan tietosuojavastaavan määräaikainen toimi esimerkiksi ajanjaksolle 1.9.2023 - 31.12.2025. Kaustisen seutukunta voisi valmistella Digistrategia -ryhmän kanssa toimen täyttämiseen liittyvät tehtäväkuvauksen, kriteerit ja kustannusarviot. Tehtävää ei ole seutukunnan talousarviossa, joten se vaatisi johtoryhmän hyväksymisen ja edelleen kunnissa käsittelyn. Tehtävästä tulisi laatia myös palvelusopimus tai vastaava asiakirja. Toimen täyttämisen aikataulua voidaan nopeuttaa, jos rekrytointi käynnistetään ennen kesälomakautta.

Kehittämisjohtaja:

Merkitään tiedoksi Digiryhmän esitys.

Johtoryhmä päättää, että Kaustisen seutukunta -organisaatioon perustetaan tietosuojavastaavan määräaikainen toimi ajanjaksolle 1.9.2023 - 31.12.2025.

Johtoryhmä päättää asiasta käytävän keskustelun perusteella muista toimenpiteistä.

Johtoryhmä:

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Digistrategiatiimi valmistelee tietosuojavastaavan toimen tehtäväkuvauksen sekä sopimuksen seutukunnan ja kuntien välille ko. palvelun tuottamisesta. Sopimus viedään kuntiin hyväksyttäväksi.
Aloitetaan tietosuojavastaavan rekrytointiprosessi mahdollisimman pian. Hakuaikaa viikolle 32 saakka. Päätöksenteko kesälomien jälkeen.

---

Esittelijä: Hallintojohtaja Susanna Tuikka

Kuntadigi 2 -hankkeen kautta on Lestijärven kunnalle tehty tietoturvaselvitys Joki ICT:n toimesta keväällä 2023. Joki ICT toteuttamana tietosuojan nykytilakartoitus on tehty kaikissa Kaustisen seutukunnan kunnissa.

Tietosuojavaatimusten täyttymisessä alueen kunnissa on puutteita ja selvitys osoitti selkeän tarpeen seudullisen tietosuojavastaavan rekrytoimiseen. Lestijärven kunnan tietosuojavaatimusten täyttämisessä on puutteita. Lestijärve kunnan tietosuojan nykytilakartoitus esitellään kokouksessa.

Digistrategiatiimi on valmistellut sopimuksen seutukunnan ja kuntien välille tietosuojavastaan palvelun tuottamisesta. Sopimusluonnos liitteenä.

Esittelijä: Kunnanjohtaja Päivi Rautio

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus merkitsee tietosuojavastaavan toimen perustamisen tiedokseen ja hyväksyy Kaustisen seutukunnan ja kuntien välisen määräaikaisen sopimusluonnoksen tietosuojavastaavan palvelun tuottamisesta.

Päätös:
Hyväksyttiin.

Liite 106 a Sopimus tietosuojavastaavan työtehtävien järjestämisestä