Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Maanantai 18.9.2023 klo. 17.00
118§ Kunnan tilikartta 1.1.2024 alkaen

Valmistelija: Hallintojohtaja Susanna Tuikka

Kunnan laskenta- ja tilijärjestelmä tulee laatia kunkin kunnan johtamistarpeista lähtien siten, että kirjanpito tuottaa kunnan johtamisen ja päätöksenteon kannalta olennaista tietoa. Kirjanpitoviennit tehdään eri kirjanpitotileille. Kirjanpitotilit muodostavat tililuettelon eli tilikartan, joka on luettelo kirjanpidon numeroiduista tileistä, jotka vastaavat kunnan toimintamuotoja. Tilien sisältöjä ja kirjaamisperusteita ei saa tilikauden aikana muuttaa, mutta uusia tilejä voi perustaa tarvittaessa.

Lestijärven kunnan tilikarttaa ei ole uudistettu automaattisen talousraportoinnin tultua osaksi kuntien lakisääteisiä tehtäviä. Tilinumerointi on sidottava JHS:n (julkishallinnon kokonaisarkkitehtuurimalli) tileihin, jotta tulo- ja menoerät kohdistuvat tilastoaineistoissa oikeille paikoille.

Esittelijä: Kunnanjohtaja Päivi Rautio

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Lestijärven tilikartta muutetaan liitteiden 119a ja 119b mukaiseksi. Uusi tilikartta otetaan käyttöön 1.1.2024. Uutta tilikarttaa noudatetaan laadittaessa talousarviota vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2025-2028.

Päätös:
Hyväksyttiin.

Liitteet: 118a Tuloslaskelmaosan tilit
118b Tasetilit



Liitteet
Tasetilit 1.1.2024 alkaen
Tuloslaskelman tlit 1.1.2024 alkaen
Tasetilit 1.1.2024 alkaen
Tuloslaskelman tlit 1.1.2024 alkaen