Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 1.11.2023 klo. 9.00
153§ Vuoden yrittäjä 2023

Valmistelija: Hallintojohtaja Susanna Tuikka

Lestijärvellä on valittu vuoden yrittäjä vuodesta 2002 lähtien. Kannustuspalkinnon jakoperusteet ovat joustavat. Jakoperusteina on vuosien saatossa käytetty mm. seuraavia kriteereitä: Yritys on toiminut Lestijärvellä pitkään tai kyseessä on nuori yritys tai yrittäjä, yrityksen työllistävyys, innovatiivisuus ja erityisen esimerkinomainen toiminta sekä yritystoiminnan jatkuva kehittäminen.

Yrittäjän osallistuminen muuhun toimintaan vapaa-ajalla on katsottu eduksi.

Aikaisemmin yrittäjän kannustuspalkinnon saajina ovat olleet:

Vuoden yrittäjä palkitaan joulukuussa 2023.

Esittelijä: Kunnanjohtaja Päivi Rautio
Esittelijä: Hallintojohtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus nimeäävuoden yrittäjän 2023. Vuoden yrittäjä julkistetaan joulukuussa joulunavauksen yhteydessä.

Päätös:
Kunnanhallitus nimesi vuoden yrittäjän. Yrittäjän nimi julkaistaan joulun avauksen yhteydessä.