Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 14.2.2024 klo. 9.00
33§ Kunnan metsäomaisuuden hoidosta vastaavan viranhaltijan määräminen

Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka

Kunnanhallitus on kokouksessaan 17.1.2024 § 7 päättänyt hankkia metsätalouden asiantuntijapalvelua ulkopuoliselta taholta. Onnistunut yhteistyö metsän hoidossa edellyttää tiivistä yhteistyötä kunnan ja asiantuntijan välillä sekä ajallaan tehtäviä päätöksiä suunnitelluista toimenpiteistä.

Tätä yhteistyötä varten kunnan tulee nimetä viranhaltija, joka vastaa metsän hakkuu- ja hoitopäätösten tekemisestä ja sopimusten allekirjoittamisesta kunnan puolesta.

Esittelijä: vs. kunnanjohtaja Susanna Tuikka

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus valtuuttaa hallintojohtaja Susanna Tuikan tekemään kunnan puolesta hakkuu- ja hoitopäätökset sekä allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset. Tuikka on Lestijärven kunnan viranhaltijoista ainoa, jolla on metsäalan koulutusta.

Päätös:
Hyväksyttiin.


Tapio Tuikka ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. Peruste hallintolaki 28 § mom. 1.