Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Keskiviikko 17.4.2024 klo. 9.00
46§ Luottotappioksi kirjattavat erät 31.12.2023

Valmistelija: hallintojohtaja Susanna Tuikka

Kirjanpitolain 5 luvun 1 pykälän mukaan tilikauden tulot kirjataan tuotoiksi tuloslaskelmaan. Tuotoista vähennetään kuluina ne menot, joista ei todennäköisesti enää kerry niitä vastaavaa tuloa, samoin kuin menetykset. Lestijärven kunnan hallintosäännön 4 luvun 19 §:n kohdan 3. mukaan hallintojohtaja päättää saamisten poistamisesta kunnanhallituksen vahvistamaan euromäärään saakka.

Luottotappioiksi kirjattaviksi ehdotettavienlaskujen kokonaissumma on 18 525,06 euroa. Luottotappioiksi ehdotettavat saamiset ovat vuokrasaamisia, vesi- ja viemäriliittymien maksuja tai kulutuslaskuja sekä päivähoitomaksuja. Perintätoimet ko. saamisten osalta on lopetettu ja asiakkaat todettu varattomiksi.

Esittelijä: kunnanjohtaja Päivi Rautio

Päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää, että luottotappioiksi 31.12.2023 kirjataan yhteensä 18525,06 euroa liitteen a mukaisesti.

Päätös:
Hyväksyttiin.

Liitteet:

Liite a Lista luottotappioiksi kirjattavista laskuista (ei julkinen)