Lestijärven asemakaavan muutos Pappilanpuron alueella on tullut vireille rantarakentamistyöryhmän esityksestä vuonna 2018.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muodostaa Pappilanpuron alueella korttelit 219-223 sekä, Rantatie ja Rantakuja sekä näihin liittyvät virkistysalueet.
Kaavan laatijana toimii Arkkitehti SAFA Kai Tolonen FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä.
Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen pidetään (14 vuorokauden ajan) yleisesti nähtävillä.
Kuulemisen aikana on mahdollisuus esittää suullisia ja kirjallisia mielipiteitä asiasta.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
------------------------- ---
Kunnanhallituksen kokouksessa 7.7.2020 § 138keskusteltiin Pappilanpuron kaavoituksen uudelleen käynnistämisestä siten, että
- Kortteli 18 tulee mukaan kaavamuutokseen, toistaiseksi Y1 -merkinnällä
- Korttelit 219, 220,221, 222 ja 223 siirretään noin 10 metriä mantereelle päin, jotta rantabulevardi saadaan jatkumaan Pappilanpuron suuntaan.
- Rantabulevardi merkitään kaavaan kaavamerkinnällä
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus käynnistää Pappilanpuron kaavoituksen uudelleen ja merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan muutoksesta tiedoksi.Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus. Kortteli 18 palautettaan siihen kaavamerkintään (P-1), mikä se tällä hetkellä on ja siitä poistetaan kaavaluonnokseen merkityt tontit. Jukolan päärakennuksen osalta kaavaan lisätään merkintä SR.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin. ------------------------- Kaavoittaja on 23.6.2021 laatinut Pappilanpuron alueesta kaavaluonnoksen (LIITE 166A).
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus ei hyväksy kaavaluonnosta. Sen sijaan perustetaan aluekehityksen työryhmä, jonka tehtävänä on kartoittaa ja suunnitella kunnan maankäyttöä. Aluekehityksen työryhmässä suunnitellaan mitä alueita kehitetään mihinkin tarkoitukseen, jotta alueiden kaavoitus ja kehittäminen olisi pitkällä aikajänteellä tarkoituksenmukaista ja suunnitelmallista.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.
Pidettiin ruokatauko klo. 11.06-11.43.