Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 31.03.2020 klo. 9.00-13.23
55§ KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUKSEN MUKAINEN ARVIOINTI- JA TAVOITEKESKUSTELU
Valtuuston 10.11.2016 § 37 hyväksymässä johtajasopimuksessa on vahvistettu kunnanjohtajan tehtävät ja työn painopisteet. Sopimuksessa todetaan:
Kunnanjohtaja hoitaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa, elinkeinoelämän kehittämistä sekä muuta toimintaa, toimii kunnanhallituksen esittelijänä ja kuntaorganisaation johtajana, edustaa kuntaa sekä käyttää kunnan puhevaltaa kuntalain mukaisesti.
Kunnanjohtaja vastaa henkilöstöorganisaation johtamisesta ja palveluorganisaation toimivuudesta asettamansa johtoryhmän avulla.
Kunnanjohtajaa sitovat työssään kunnanvaltuuston vahvistamat strategia-asiakirjat, hallintosääntö sekä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston ohjauspäätökset.
Kunnanjohtajan työn painopistealueet ja niiden toiminnalliset tavoitteet sovitaan strategia-asiakirjan sekä talousarvion määrittelemien taloudellisten ja toiminnallisten linjausten perusteella vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa.
Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat käyvät kunnanjohtajan kanssa vuosittain luottamuksellisen kehityskeskustelun, jonka yhteydessä arvioidaan kunnanjohtajan työskentelyn tavoitteiden toteutuminen. Samalla sovitaan työskentelyn painopistealueista ja niiden tavoitteista jatkossa. Kunnanjohtajan työn tulosten arvioinnista ja työskentelyn painopistealueista ja niiden tavoitteista informoidaan kunnanhallitusta.
Valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat ovat käyneet kunnanjohtajan kanssa arviointi- ja tavoitekeskustelun 9.3.2020.
Hallintojohtaja
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen oheisen liitteen mukaisen muistion kunnanjohtajan kanssa käydystä arviointi- ja tavoitekeskustelusta.
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus merkitsi tiedokseen liitteen mukaisen muistion kunnanjohtajan kanssa käydystä arviointi- ja tavoitekeskustelusta.

Merkittiin, että Esko Ahonen ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Peruste: Hallintolaki 28 § 1. mom. kohta 1.
Pekka Tuikkasen yhteys katkesi 10.53. Kokousta jatkettiin normaalisti Tuikkasen kehotuksesta.


Liitteet
Arviointi- ja tavoitekeskustelu 9.3.2020