Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 18.8.2020 klo. 9.00-13.25
155§ PAPPILANPURON ASEMAKAAVAN MUUTOS
Lestijärven asemakaavan muutos Pappilanpuron alueella on tullut vireille rantarakentamistyöryhmän esityksestä vuonna 2018.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muodostaa Pappilanpuron alueella korttelit 219-223 sekä, Rantatie ja Rantakuja sekä näihin liittyvät virkistysalueet.
Kaavan laatijana toimii Arkkitehti SAFA Kai Tolonen FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä.
Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen pidetään (14 vuorokauden ajan) yleisesti nähtävillä.
Kuulemisen aikana on mahdollisuus esittää suullisia ja kirjallisia mielipiteitä asiasta.
Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan muutoksesta tiedoksi. Kunnanhallitus päättää, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus.
Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.



------------------------- ---
Kunnanhallituksen kokouksessa 7.7.2020 § 138keskusteltiin Pappilanpuron kaavoituksen uudelleen käynnistämisestä siten, että Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus käynnistää Pappilanpuron kaavoituksen uudelleen ja merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman Lestijärven asemakaavan muutoksesta tiedoksi.Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukainen tilaisuus mielipiteen esittämiseen asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä asemakaavan muutosluonnos aineistoineen (14 vrk:n ajaksi) ja samalla kuulutetaan kaavoittaja ja aluerajaus. Kortteli 18 palautettaan siihen kaavamerkintään (P-1), mikä se tällä hetkellä on ja siitä poistetaan kaavaluonnokseen merkityt tontit. Jukolan päärakennuksen osalta kaavaan lisätään merkintä SR.

Kunnanhallitus
Hyväksyttiin.

Liitteet
Kaavakartta