Lestijärven kunnan päätökset > Kunnanhallitus > Tiistai 17.11.2020 klo. 9.00-11.40
230§ KUNTALAISALOITE RANTA-ASEMAKAAVAN RAKENNUSOIKEUKSIEN NOSTAMISEKSI

Lestijärven kuntaan on toimitettu Jari Kangasvieren toimesta kuntalaisaloite Lestijärven ranta-asemakaavan rakennusoikeuden nostamiseksi.

Aloitteen taustalla on Lestijärven vuonna 2000 hyväksytty ranta-asemakaava, jonka mukaan rakennuspaikalle saa rakentaa enintään kolme rakennusta ja kerrosalaltaan enintään 120 k-m2. Vuonna 2010 kaavan rakennusoikeutta on nostettu niin, että rakennuspaikalle saa rakentaa enintään kolme rakennusta, kerrosalaltaan mantereella 140 k-m2 ja saarissa 90 k-m2. Mantereella erillisen saunan maksimikoko on 30 k-m2 ja varaston 30 k-m2. Saarissa erillisen saunan maksimikoko on 20 k-m2 ja varaston 20 k-m2.

Aloitteessa esitetään, että kunnanhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin Lestijärven ranta-asemakaavan muuttamiseksi siten, että rakennuspaikalle saisi rakentaa nykyisen kaavan mahdollistamien rakennusten lisäksi muita rakennuksia seuraavasti:

Aloitteen perusteluissa kerrotaan, että huvimajojen rakentaminen parantaa lomarakennuksen viihtyvyyttä ja nykyistä suurempia puuvarastoja tarvitaan energiahuollon mahdollistamiseksi. Lisäksi vanhojen rakennusten vaaliminen tukee Lestijärven alueen kulttuuriperinnettä.

Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus päättää siirtää asian valmistelun tekniselle lautakunnalle.

Kunnanhallitus

Hyväksyttiin.



Liitteet
Kuntalaisaloite