Tilan Muikkuranta (4:19) omistajat Pekka ja Tuula Hakala hakevat Lestijärven ranta-asemakaavan laajentamista omistamansa tilan osalta siten, että tila merkitään ranta-asemakaavaan loma-asuntojen korttelialueeksi (RA). Kaava-alue on Niemen pohjoisrantaa ja rajoittuu kiinteästi kortteliin 42.
Hakijat ovat antaneet sitoumuksen laajennuksesta aiheutuvien kustannusten vastaamisesta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä ajalla 8.-15.5.2017, mielipiteitä ei ole jätetty ja samalla kuulutettiin kaavoittaja ja aluerajaus. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 3.-17.7.2017,kuulutus julkaistiin sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustaululla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuillaeikä luonnoksesta jätetty määräaikaan mennessämielipiteitä.
Kaavan laatijana toimii rakennusinsinööri Jari Kangasvieri.
Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 23.8.-21.9.2017, kuulutus julkaistiin sanomalehti Keskipohjanmaassa, kunnan ilmoitustaululla, kuntatiedotteessa ja kunnan internet-sivuillaeikä luonnoksesta jätetty määräaikaan mennessämielipiteitä. Kaavasta pyydettiin lausunnot Keski-Pohjanmaan liitolta, Etelä-Pohjanmaan eilinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Lestijärven kunnan tekniseltä lautakunnalta, Lestin osakaskunnalta sekä naapureilta.
Lausunnot saatiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja tekniseltä lautakunnalta, kaavan laatija on tehnyt kaavaan tarvittavat muutokset.
Pentti Untinen on jättänyt oheisen liitteen mukaisen muistutuksen kaavan laatijan pätevyydestä, johon on laadittu oheisen liitteen mukainen vastine.